8.7.2005
Vesiosuuskunnan perustamisesta Uhkoilan-Melkkolan alueelle järjestetään tiedotustilaisuus Napialan Wanhalla koululla 8.7.2005 klo 18. Paikalla n. 30 asiasta kiinnostunutta.
27.8.2005
Uhkoilan Vesiosuuskunnan perustava kokous pidetään Napialan Wanhalla koululla 27.8.2005 klo 14.
Perustamiskokouksessa puhetta johti Raimo Saarinen, sihteeriksi valittiin Kari Kinnari ja pöytäkirjan tarkastajiksi Eero Levänen sekä Hannu Saarinen.
Osuuskunnan tilintarkastajaksi valittiin Anssi Tiukka sekä varatilintarkastajiksi Airi Immonen ja Kari Malin.
Perustamiskirjan allekirjoitti 29 henkilöä.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
1.9.2005
Perustamiskokouksessa valittu hallitus piti järjestäytymiskokouksen 1.9.2005.
Vesiosuuskunnan ensimmäiseksi hallitukseksi valitaan:
Päätetään lähettää delegaatio Janakkalan kuntaan asian tiimoilta.
12.9.2005
Hakemus jätetty Kaupparekisteriin.
Jäseniä 35 kpl.
13.9.2005
Hallituksesta oli delegaatio Janakkalan kunnan kanssa Turengissa Janakkalan Veden tiloissa.
Paikalla oli Osuuskunnan hallituksesta 7 henkilöä sekä Janakkalan kunnasta kunnanjohtaja Pekka Harju ja ympäristöpäällikkö Heikki Tamminen.
Janakkalan Vedestä paikalla oli vesilaitoksen johtaja Seppo Palmanto ja vesihuoltoinsinööri Ari Kaunisto.
26.9.2005
Hallitus valitsi saatujen tarjousten perusteella Osuuskunnan pankkiasioita hoitamaan Janakkalan Osuuspankin.
Jäseniä 37 kpl.
4.10.2005
Puheenjohtaja oli yhdessä varapuheenjohtajan kanssa tiedonhakumatkalla Vesihuoltopäivillä Hämeenlinnassa.
10.10.2005
Avustushakemus jätetty Ympäristökeskukseen.
Oli selvitetty mahdollisuutta saada hankkeelle EU-tukea. Tukea ei voinut hakea kuin yhdestä paikasta ja päätettiin hakea sitä
Ympäristökeskukselta.
Jäseniä 52 kpl.
22.11.2005
Osuuskunta pyytää tarjouksia putkilinjan suunnittelusta suunnittelutoimistoilta.
Jäseniä 52 kpl.
13.12.2005
Hanketta suunnittelemaan valitaan Suunnittelutoimisto S.Anttila Virroilta. Kotisivut näet tästä.
Ympäristökeskuksen avustuspyyntöä täydennetään.
Tiedote kyläläisille ja paikallislehteen hankkeen kulusta.
6.3.2006
Hallituksen kokouksessa 7:n jäsenen lisäksi Palmanto ja Kaunisto Janakkalan Vedestä sekä Sakari Anttila ja Heikki Luoma-aho Suunnittelutalo S.Anttilasta.
Heikki Luoma-aho toimii hankkeen vastaavana suunnittelijana. Suunnittelijan yhteyshenkilöiksi valitaan R.Saarinen (Uhkoila) sekä E.Levänen (Melkkola).
Maastotutkimukset alkavat.
21.3.2006
Suunnittelusopimus allekirjoitetaan.
Maastotutkimuksista tehty 80%.
Osuuskunnan lainalle haetaan takausta kunnasta.
Jäseniä 52 kpl.
11.4.2006
Alustava versio putkilinjasta valmis. Hallitus tekee suunnitelmaan hyväksi katsomansa muutokset ja toimittaa suunnitelman takaisin suunnittelijalle.
Osuuskunta merkitty Kaupparekisteriin 5.4.2006 toimialanaan rakentaa, ylläpitää ja hoitaa vesi- ja viemärilaitosta sekä tarjota vesihuoltopalveluja pääasiassa jäsenilleen.
Selvitetään Elisan ja Vattenfallin kiinnostusta hankkeeseen data- ja sähkökaapelien osalta.
4.5.2006
Suunnittelutyö valmis.
Kunnanhallitus hyväksyy Osuuskunnan pankkitakaus- sekä avustusanomukset.
Jäseniä 53 kpl.
28.5.2006
Vesiosuuskunnan ensimmäinen sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla Koululla klo 13.00.
Paikalla kyläläisiä yht.51 kpl. Lisäksi paikalla oli suunnittelusta vastannut Heikki Luoma-aho kertomassa suunnitelman yksityiskohdista.
Vanha hallitus valitaan jatkamaan. Jari Viljasen tilalle valitaan Pekka Laine.
Jäseniä 54 kpl.
Kuvia vuosikokouksesta näet galleria sivulta.
30.5.2006
Hallitus järjestäytyy vuosikokouksen jälkeen.
Sopimuspohjaa jäsenille aletaan valmistella.
Jäseniä 56 kpl.
10.7.2006
Tarjouspyynnöt maanrakennusurakasta ja tarvikkeista lähetetään 12:lle urakoitsijalle. Lisäksi pyydetään eri tarjoukset kiinteistö- ja linjapumppaamoista.
Tarjouspyynnöt Osuuskunnan vastuu- yms. vakuutuksista lähetetään yhtiöille.
Janakkalan Kunta valitsee Osuuskunnan toiminnan valvojaksi vuosille 2006 - 2008 Janakkalan Veden johtajan Seppo Palmannon.
Ympäristökeskus myöntää 40 000€:n suuruisen avustuksen vuoden 2006 kustannuksiin.
Osuuskunnan Internet-sivuja aletaan valmistella.
Jäseniä 57 kpl.
4.8.2006
Osuuskunnan epävirallinen virkistäytymisilta Napialan Wanhalla Koululla.
Paikalla hallituksen jäseniä sekä kyläläisiä.
12.9.2006
Maanrakennusurakan tekijäksi valitaan Tieliikelaitos Hämeenlinnasta. Kotisivut näet tästä.
Pumppamoiden toimittajaksi valitaan Grundfos. Kotisivut näet tästä.
Jäseniä 60 kpl.
25.9.2006
Osuuskunnan Internet-sivut avataan
29.10.2006
Osuuskunnan infotilaisuus Napialan Wanhalla Koululla.
Rakentajan edustajat yhdessä Osuuskunnan hallituksen kanssa esittelevät hankkeen aloittamista ja aikataulua.
Kuvia tilaisuudesta näet galleria sivulta.
1.11.2006
Maanrakennusurakka alkaa.
5.12.2006
Osuuskunnan hallitus kokoontuu ratkomaan maanrakennusurassa esille tulleita asioita.
Jäseniä 64 kpl.
23.1.2007
Osuuskunnan hallituksesta "kenttäpäälliköt" Kanervo, Levänen ja Saarinen pitävät työmaakokousta Tieliikelaitoksen
edustajien kanssa Hämeenlinnassa.
Putkilinjasta kaivettu n. 40%.
27.5.2007
Osuuskunnan, järjestyksessään toinen, sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kuvia nähtävissä Galleria-sivulla. Suora linkki tästä.
1.8.2007
Maanrakennusurakka valmis. Kiinteistöille lupa liittyä verkostoon.
10.8.2007
Osuuskunnan virkistäytymisiltaa vietetään Napialan Wanhalla koululla saunomisen ja lettujen parissa.
Paikalla jäsenistöä ja hallituksen edustajia.
25.5.2008
Osuuskunnan kolmas sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kuvia nähtävissä Galleria-sivulla. Suora linkki tästä.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
31.5.2009
Osuuskunnan neljäs sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kuvia nähtävissä Galleria-sivulla. Suora linkki tästä.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
25.4.2010
Osuuskunnan viides sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
29.5.2011
Osuuskunnan kuudes sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
27.5.2012
Osuuskunnan seitsemäs sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
5.12.2012
Veden laadun mittaus siirtyy Osuuskunnan tehtäväksi.
Linkki ensimmäiseen vesinäytteeseen
tästä.
11.5.2013
Osuuskunnan kahdeksas sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
1.6.2013
Osuuskunnalle laaditaan Valvontatutkimusohjelma vuosiksi 2013-2018.
Linkki valvontatutkimusohjelmaan
tästä.
maaliskuu 2014
Osuuskunnan puheenjohtaja Eero Kanervo kutsutaan asiantuntijaksi uuden vesilain valmisteluun eduskunnan maa- ja metsätalouslautakunnassa.
18.5.2014
Osuuskunnan yhdeksäs sääntömääräinen vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
24.5.2015
Osuuskunnan historian kymmenvuotis vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
29.5.2016
Osuuskunnan vuosikokous nro. 11 pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
28.5.2017
Osuuskunnan 12. vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
27.5.2018
Osuuskunnan 13. vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
26.5.2019
Osuuskunnan 14. vuosikokous pidetään Napialan Wanhalla koululla.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
1.11.2020
Osuuskunnan 15. vuosikokous kokoontuu Napialan Wanhalla koululla koronarajoituksista johtuen vasta 1.11.2020.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
30.5.2021
Osuuskunnan 16. vuosikokous kokoontuu Napialan Wanhalla koululla 30.5.2021.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
29.5.2022
Osuuskunnan 17. vuosikokous kokoontuu Napialan Wanhalla koululla 29.5.2022.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
20.5.2023
Osuuskunnan 18. vuosikokous kokoontuu Napialan Wanhalla koululla 20.5.2023.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.
26.5.2024
Osuuskunnan 19. vuosikokous kokoontuu Napialan Wanhalla koululla 26.5.2024.
Kokouksen pöytäkirjan näet
tästä.